Historia

Olemme pääasiassa Porin merialueella sukeltavat sukellusseura. Avaasta merestä johtuen joudumme aina välillä turvautumaan louhoksiin jotta suuremmat poltteet sukeltamiseen saadaan täytettyä. Porin edusta tarjoaa varsinkin kokeneelle sukeltajalle (P2) lukuisia hyväkuntoisia hylkyjä. Toki myös vedenalaista luonto löytyy varsinkin Säpin lähistöstä.

Porin urheilusukeltajat ry. perustettiin 20.10.1975. Tarve sukellusseuralle oli jo silloin 70- luvun alussa ilmeinen, sillä 60- luvulla toiminut porin uimaseuran sammakkojaos oli kuihtunut ja Pori eli sukellustyhjiössä.

Seuran perustamisen juuret juontuvat vuoden 1975 kevättalveen. Silloin oli Porin Lehdessä Artikkeli kahdesta sukelluksen harrastajasta, jotka polskuttelivat laitteillaan uimahallin altaassa. He olivat veikko Määttänen ja Reijo Sjöman. Olli Aho ja Tapio Turpeinen näkivät artikkelin ja asiasta kiinnostuneina kävivät herrojen juttusille. Pian sen jälkeen syntyi idea sukellusseuran perustamisesta. Syksyn mittaan porukka kokoontui usein uimahallin kahvioon synnyttämään seuraa , ja syntyihän se lopulta.

Seuramme perustajajäseniä olivat Tapio Turpeinen, Olli Aho, Veikko Määttänen ja Jukka Andersson. Alkuvaiheessa oli mukana toki muitakin, mutta he ovat jo häipyneet historian hämärään.

Koulutus

Koulutus nähtiin Tärkeäksi tehtäväksi jo ensimmäisenä vuonna. Sillä ainoastaan muutama jäsen oli ennen seuran perustamista kokeillut tai yleensä nähnyt luonnossa laitesukellusta. Onneksi Matti Tahko tuli jo alussa mukaan kuvioihin ja alkoi sukellusalan ammattilaisena jakaa muillekin tietoja ja taitoja. Ensimmäinen tällainen sukelluskurssi järjestettiin Itä-tullin Sähkön tiloissa keväällä 1976, mukana oli toistakymmentä jäsentä. Mitään varsinaisia tenttejä ja allaskokeita ei ollut, mutta koulutusaika oli pitkä, koko syksy ja talvi. Edettiin verkkaisesti ilman stressiä (vertaa nykyinen 1-2 kuukautta). Se olikin sen ajan ainoa laajempi kurssi. Sen jälkeen annettiin laitesukelluskoulutusta jäsenille sitä mukaa kun halukkuutta ilmeni, eli koulutus oli varsin yksilöllistä. Snorkkelikursseja järjestettiin vuosittain junioreille mutta viimeinen kurssi taisi olla vuonna 1982. Nykyään norppatoiminta kattaa tuon alueen.

Kaupalliset laitesukelluskurssit tulivat kuvioihin vuonna 1984, jolloin Ursuk ja Vene-Pori ottivat meihin yhteyttä ja niin, alku oli vähän kankeaa, mutta kurssi meni hyvin ja tuli uusia jäseniä. Sen jälkeen kursseja järjestettiin kerran vuodessa siten, että seuran jäsenet toimivat apukouluttajina ja pääkouluttaja tuli Raumalta, eli Tuomisen Kaitsu.

Halu pitää kurssit täysin omin voimin oli suuri ja vihdoin vuonna 1990 oli seurassa kuusi M1-kouluttajaa ja seuraavana vuonna kolme M2-kouluttajaa. Siitä alkaen olemme olleet kouluttajien suhteen omavaraisia. Liiton koulutusuudistukset ovat muotoilleet koulutusmenetelmiä aina silloin tällöin ja kouluttajat ovat itsekin joutuneet raapimaan päätään uudistusten sinkoillessa sinne tänne. Kurssi päätteeksi pidettävä avovesileiri on ollut perinteisesti kurssin kohokohta, ja ikimuistettava tapahtuma niin kurssilaisille kuin kouluttajillekin, varsinkin jälkimmäisille.

Koulutus ei ole jäänyt ainoastaan P1-kurssien tasolle. Sukeltaville jäsenille olemme järjestäneet kuivapuku-koulutusta ja vuosittaisia turvailtoja. Lisäksi koulutuskuvioihin ovat kuuluneet tietenkin P2- ja P3-kurssit.Vuonna 2000 järjestettiin seuramme ensimmäinen Nitrox-kurssi, jonka suoritti 6 sukeltajaa. Se antoi mukavan lisäpotkun sukeltamiseen

Kalusto

Laitesukelluskoulutukseen liittyvät avovesikokeet pidetään hienolla ja suurella tukialuksellamme. Mutta miten tähän on päästy?

Ensimmäisenä vuonna seuralla oli kahdet perusvälineet, jotka hankittiin uimahallikäyttöön. Mutta vuoden 1976 kevät kolkutteli jo ovelle ja meri välkehti kutsuvana. Hankittiin ensimmäinen tukialus. TVH:n entinen työvene, alumiinirakentei-nen, 5 metriä pitkä ja 5 hv Seagull-perämoottori. Se sai nimekseen KALUPSO.

Kuten arvata saattaa, vene havaittiin pian riittämättömäksi. Tosin silläkin taidettiin muutama Säpin reissu tehdä. Matka kesti 3-4 tuntia yhteensuuntaan.

Seuraavana vuonna seuralle hankittiin 3 paineilmapulloa ja yksi regu, joita jäsenistö sai vapaasti käytellä. Vuoden 1978 alussa todettiin, että isompi vene on saatava välittömästi. Sopiva vene löytyi Reposaarelta. 10 metrinen lohipaatti perähytillä ja pohja kuparivuorauksella. Se oli komea. Tärkeintä oli tilava etuosa, jossa oli joskus pystyssä jopa Soputelttakin. Vuoden lopussa vene vietiin erään korjaamon halliin, jossa siihen rakennettiin uusi hieno hytti.

Kesällä 1979 vene laskettiin vesille uudessa asussaan ja sai nimekseen OCTOPUS. Seuraavien vuosien aikana alusta vain ajettiin ja tehtiin pieniä korjauksia jos oli tarpeen. Keväällä 1983 oli OCTOPUSin kohtalonhetket käsillä. Vesillelaskun yhteydessä vene painui pohjaan sitä mukaa kun sitä laskettiin veteen! Pohja oli täysin laho kuparivuorauksen alta. Pienten paikkausten ansiosta vene pysyi pinnalla vielä sen kesän. Veneeseen hankittiin piirtävä kaikuluotain, joka mullisti hylynetsinnän kertaheitolla.

Seuraavana keväänä vedettiin OCTOPUSin päälle lasikuitu ja maalattiin runko mustaksi, ja ihme tapahtui. Vene oli kuin uudestisyntynyt. Seuraavien vuosien aikana OCTOPUS liikkui ahkerasti vesillä ja toimi suhteellisen moitteettomasti. Hankittiin elintärkeä navigaattori, sekä vihdoin oma matkakompura.

Toiminta oli yhä aktiivisempaa ja isomman aluksen tarve yhä suurempi. Talvella 86-87 katseltiin eri alusvaihtoehtoja ja sopiva löytyi Raumalta, eräs 14 metriä pitkä täydessä varustuksessa oleva teräsvene nimeltä TIIHA. Huutokaupan jälkeen siirtyi alus meidän omistukseemme. Nyt oli vene jossa oli tilaa kannella ja kannen alla. Vanha vene myytiin Uuteenkaupunkiin, mutta nimi siirtyi uudelle aluksellemme.

Talvella 87-88 OCTOPUSin hytti rakennettiin uusiksi ja ruuma muutettiin makuutiloiksi. Talkootöitä tehtiin paljon ja isolla porukalla. Uusittiin myös moottori, asennettiin sähkögeneraattori ja matalapainekompressori. Kesällä oli sitten ilo ajaa hienolla aluksella. Tilava kansirakennus, jossa ruokailutilat, keittiö ja hyvä ohjaamotila. Kannen alla keulahytti, WC ja makuusalonki.

Vuosien varrella OCTOPUSiin on hankittu runsaasti erilaisia vempaimia, kuten tutka, GPS/plotteri/kaiku-yhdistelmä, hapenantolaite ja GSM-matkapuhelin. Puhumattakaan kumiveneestä ja upouudesta perämoottorista.

Vuonna 2006 päätettiin hankkia 'uusi' tukialus ja uudeksi alukseksi valittiin peltimopo tyyppinen Jyry-niminen alus. Uuden osto tuli juuri oikeaan aikaan koska Octopus:iin tuli konerikko samana vuoden kesällä. Uudenkin aluksen kanssa oli alkuvaikeuksia koneen myös siitä petettyä vuoden 2007 kesällä. Nyt vuonna 2008 Jyry on kuitenkin täydessä sukellus käytössä vaikka siinä on vielä monta talkootuntia edessä, ennen kuin kaikki on niin kuin haluttaisiin.

Lisäksi meillä on myös VA-videolaitteisto ja VA-kamera salamalaitteineen.

Kalustoon kuuluu myös Bauerin kolme kompuraa ja toistakymmentä täydellistä laitepakettia, joita käytetään koulutukseen ja vuokrataan jäsenistölle.

SUKELLLUSTOIMINTA ja MATKAILU

Jäsenmäärän ollessa alkuvuosina 20-30 välillä oli myös aktiivisen sukellusporukan määrä pieni. Sukellettiin poikkeuksetta märkäpuvuilla ja syvyydet olivat matalia. Viralliset reissut alkoivat vuonna 1978 uuden veneen myötä ja toiminta-alue hieman laajeni. Löydetyt hylyt olivat purjealusten jäänteitä. OCTOPUSin reissut suuntautuivat useimmiten Säpin saarelle, jonne nousi viikonlopuiksi pieni telttakylä. Sukellukset suuntautuivat Lännenauloille. Se oli idyllistä leirielämää.

Kuivapuvut alkoivat yleistyä jäsenten keskuudessa 1983 ja sukelluskausi pidentyi ympärivuotiseksi, kun se aiemmin oli pääasiassa toukokuusta syyskuuhun. Sukellussyvyydet kasvoivat rajusti samoin avantosukellusten määrä, kun hoksattiin Haverin kaivos.

Kauan haaveiltu ehjä höyrylaivan hylky löytyi vuonna 1986, jonka ansiosta saatiin hyvää kokemusta syväsukelluksista merellä. Samana vuonna tehtiin ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissu, sillä kertaa Norjaan. 90-luvulla on sitten reissattu pienillä tai isommilla porukoilla Kyproksella, Punaisella merellä, Maltalla, jossain päin Kauko-Itää ,Norjassa ja ties missä.

Vuosien kuluessa olemme löytäneet useita mielenkiintoisia kohteita. Niistä voisi mainita melko ehjän lentokoneen hylyn, venäläisen torpedoveneen hylyn, muutamia höyrylaivojen hylkyjä, joista viimeisin on s/s Achill, joka sijaitsee sangen syvällä. Sukellukset ovat näin tulleet monipuolisiksi erilaisten kohteiden ansiosta. Osa hylyistä on yli 30 metrissä tai jopa 50 metrissä, joten sukellusturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota ja sukellukset ovat olleet hyvin johdettuja. Eräät jäsenet ovat jo ehtineet hankkia kokemusta TRIMIX-tekniikasta. Vuosien varrella olemme menettäneet vain yhden hylyn, eli kun Ilmailumuseon porukka tuli hakemaan Messerschmitin pois täältä. Varsinaiset hylynryöstäjät.

UPPOPALLO JA RäPYLäUINTI

Seurassamme tehdään paljon muutakin kuin vain ajellaan paatilla ja sukelletaan. Näkyvin ja kiihkein taitaa olla uppopallon pelaaminen. Sitä pelattiin alkuaikoina silloin tällöin vain kunnonkohentamiseksi. Uppopallo heräsi henkiin oikeastaan vasta vuonna 1986, jolloin Jurpon johdolla aloitettiin järjestelmällinen harjoitus ja joukkueen kehittäminen. Käytiin silloin heti alussa Turussakin pelaamassa. Pelien väliajalla kotijoukkue joi terveysjuomia ja verrytteli, me vieraat saunottiin, syötiin lihapiirakoita, juotiin kahvit ja vedettiin savut, sekä hävittiin pelit.

Mutta on siitä ajasta paljon kehitytty. Harjoitukset ovat olleet tiukkoja toiminta järjestelmällistä. Vuodesta 1988 joukkueemme on pelannut erilaisilla sarjatasoilla. Välillä on joukkueemme pelannut SM-sarjassakin ja sitten taas divarisarjassa. Hieno saavutus viime suosilta on kun nuoret uppopalloilijat voittivat SM-hopeaa vuonna -96 ja SM-kultaa vuonna -98. Puhumattakaan seuran naisuppopalloilijoista. He saavuttivat vuonna -94 SM-hopeaa ja -95 SM-kultaa. Lisäksi 5 tai 6 pelaaja oli naisten MM-joukkueessa Kolumbiassa samaisena vuonna.

Uutena lajina on jalansijan, tai räpyläsijan, saanut myös räpyläuinti, josta saatiin 90-luvun alun kisoissa hyvää kokemusta ja muutamia mitaleitakin. Nykyään räpyläuinti on siirtynyt nuorempien jäsenten lajiksi. Valmennus on muuttunut järjestelmälliseksi ja mitalisateelta ei ole voinut välttyä. Kultaa, hopeaa ja hyviä sijoituksia on rapissut niskaan yhtenään.

NORPPATOIMINTA

Norppatoiminta alkoi vuonna 1992, jolloin alettiin järjestää alle 15-vuotiaille aktiivista toimintaa. On ollut norppaleirejä saaristossa; Outoorissa ja Luvian Ryöväskerissä. Mieleenpainuvin taisi olla vierailu Pirskerin mv-asemalla, kun sinne tuli Super-Puma ja piti pelastusnäytöksen.

Norpat ovat kisailleet erilaisissa ralleissa ympäri maata ja saaneet rutkasti kokemusta perusvälinesukelluksesta ja yhteistoiminnasta. Valtakunnaallinen Norpparallikin järjestettiin Porissa vuonna 1997. Vuosien varrella on järjestetty useita S1- ja S2-kursseja. Norpista on tullut hyviä sukeltajia ja pelaajia, kun on ollut aika siirtyä ns. aikuisten puolelle. Norppatoiminta onkin uppopallon ohella uimahallivuorojen näkyvintä toimintaa. Joulun aikaan uimahallin syväallas muuttuu kolmiulotteiseksi Joulupukinmaaksi, kun kuusi koristellaan altaan pohjassa ja joulupukki pulputtaa vieressä kätellen jokaisen norpan. Vuonna 1998 järjestettiin norpille Junior Scuba-laitesukelluskurssi joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Täytyy myöntää, että me kouluttajat olimme hieman ihmeissämme oppilaiden oppimiskyvystä. Kun asia kerran näytettiin, niin se oli sillä selvä. Ei tarvinnut tahkota useaan kertaan samoja juttuja.

Näistä lähtöasemista on helppo jatkaa kohti tulevaisuutta ja innolla odotamme minkälaisia uusia tietoja ja taitoja tämä alkanut vuosituhat tuo tullessaan meille harrastesukeltajille.